tiistai 4. heinäkuuta 2017

Toisenlainen "hotelliloma"

Niin on kesä ja loma edennyt jo pitkälle, ja edellisestä postauksesta on vierähtänyt lähes kaksi kuukautta. Oma fiilikseni ei ole ollut tähän saakka valoisimmasta päästä, sillä olen vatvonut monenlaisia ikäviä asioita mielessäni. Olen myös valittanut moneen kertaan kurjaa säätä ja nurissut, kun emme ole tehneet mitään kovin erikoista lomallamme. Vaan eipä olisi kannattanut, sillä saimme hotelliloman, mutta vähän erilaisen...

Meidän toisenlainen hotellilomamme alkoi naapurikaupungissa aurinkoisissa merkeissä. Olimme siellä lapseni kanssa kahdestaan fiilistelemässä kesäfestareiden tunnelmaa. Söimme jäätelöä, herkuttelimme muikuilla, kuuntelimme musiikkia ja kävimme leikkipuistossa. Vietimme siis oikein mukavaa päivää. Retken viimeinen ohjelmanumero oli lastenmusiikkiyhtyeen kuunteleminen, ja sitten oli tarkoitus suunnata kohti rautatieasemaa.

Onneksi emme ehtineet sinne emmekä varsinkaan junaan. Lapseni sai nimittäin kohtauksen. Tajusin sen heti, kun hän ei reagoinut puheeseen eikä kosketukseen. Huusin apua, ja pian ympärillemme tuli ihmisiä auttamaan. Yksi nainen soitti hätäkeskukseen ja toinen rauhoitteli minua. Järjestysmies tuli paikalle ja seurasi meitä, kunnes ambulanssi tuli. Siinä vaiheessa kohtaus oli jo ohi, lapsi pökerryksissä ja minä yritin koota itseäni. Sain soitetuksi miehelleni ja kerrottua tilanteen. Tunsin itseni petturiksi ja rikolliseksi, kun olin vienyt lapsen moiseen paikkaan kurjin seurauksin.

Ambulanssin saapuminen oli helpotus ja ensihoitajat jälleen ihania ja empaattisia. He ovat kyllä oma ihmislajinsa. Tuosta hetkestä minulle jäi myös mieleen, kun ohitsemme käveli mies kahden lapsen lapsensa kanssa. Toinen lapsista oli vammainen ja istui pyörätuolissa. Isä katsoi minua ja hymyili rohkaisevasti. Hänen katseensa kertoi, että "tuo on meille tuttua, mutta siitä selvitään".

Matka kotikaupungin sairaalaan sujui rauhallisesti, kun lapsi nukkui pois väsymystään. Minä kävin läpi ensijärkytystäni puhumalla jokseenkin poukkoilen ja taustatietoja kertoillen. Kotikaupungin sairaalassa pääsimme lasten päivystykseen, ja siellä lapsi oli jo virkeä ja nälkäinen. Todella nälkäinen. Hyvä, että itse sain syötyä edes puolet omasta sämpylästäni.

Päivystyksestä matka jatkui lasten vuodeosastolle, sillä oma pääni ei kestänyt ajatusta kotiin menosta. Sairaalaan jäämistä puolsi sekin seikka, että meillä oli seuraavaksi aamupäiväksi lääkäriaika varattuna. Näin siis alkoi toisenlainen hotellilomamme.

Vietimme sairaalassa kaksi yötä. Aika kului kirjoja lueskellen, televisiota katsellen ja lääkäriä odotellen. Sairaalassa tehdyt tutkimukset vahvistivat epäilykset, ja lapsi sai epilepsiadiagnoosin. Olimme siinä mielessä onnekkaita, että eeg-tutkimuksessa näkyi vihdoin merkkejä, ja sen pohjalta lääkäri pystyi päättelemään, minkä tyyppinen kohtaus oli ollut kyseessä. Tämä helpotti lääkkeen valintaa. Toisena iltana lapselle aloitettiinkin lääkitys, ja sen vuoksi jäimme osastolle tarkkailuun.

Meistä pidettiin koko ajan hyvää huolta. Vaikka osasto oli täynnä, hoitajilla tuntui silti olevan aikaa juuri meille. Parasta oli yöhoitajan huolenpito, kun hän äidillisesti "komensi" minut nukkumaan. Oman hyvinvointini kannalta oli myös tärkeää, että pääsin välillä käymään kotona ja kaupassa, sillä sairaala ei tarjonnut minulle ruokaa. Se on tosin ihan tavanomainen käytäntö. Ruokaa lapselle tuli kuitenkin sen verran tiuhaan, että minullekin riitti siitä osani.

Nyt kun kotiutumisesta on kulunut jo jokunen päivä, on oma mieleni rauhoittunut. Oli myös tärkeää, että pääsin puhumaan asioista, kun kävimme viikon aluksi sairaanhoitajan vastaanotolla. Lapsen saamat kohtaukset ovat olleet minulle kauhukokemuksia, mutta pelkoon on turha jäädä vellomaan.

Henkisesti suuri merkitys on ollut sillä, miten lähipiiri on suhtautunut asiaan ja ilmaissut myötäelämisensä. Olen tavattoman kiitollinen perheelleni, sukulaisilleni ja ystävilleni. Osansa kiitollisuudestani saavat myös apteekin farmaseutit, joiden kanssa olen asioinut. He ovat osoittaneet omalla tavallaan suunnatonta välittämistä.

Tulen varmasti jatkamaan tästä aiheesta ja kerron myöhemmin, miten elämämme "mörön" kanssa on sujunut.

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä! On todellakin ollut toisenlainen "loma", mutta hyvä että vaivan syy selvisi - ja epilepsiaan on kyllä onneksi lääkkeitä...

    VastaaPoista
  2. Kiitos😊 Tässä elellään nyt päivä kerrallaan ja katsotaan, miten yksi lääke toimii.

    VastaaPoista
  3. Voi että. 😢 Et olisi kuitenkaan voinut estää epin puhkeamista millään tavalla, joten älä syytä siitä itseäsi. Kohtausten kanssa oppii elämään, niihin tottuu ja turtuukin, oppii toimimaan ja tukemaan. Vaikka toki toivon, että lääkitys saadaan kohdilleen helposti ja mörkö kuriin. ❤

    Ps. Minä muistelen, että aikuiset saivat käydä syömässä sairaala(hlökunnan) lounasruokalassa, sinne sai jonkun kupongin. Mutta voi olla, että käytännöt ovat muuttuneet tai vaihtelevat sairaaloittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vain helposti syyttää itseään, vaikka asiat taitavat olla kuitenkin jonkun korkeamman käsissä. Aika ehkä näyttää, oliko tuo kohtaus onni onnettomuudessa, koska se laittoi ainakin pyörät pyörimään. Varmasti epiin myös tottuu ja oppii toimimaan rauhallisesti, jos kohtauksia tulee. Aika näyttää, miten lääke toimii. Jos se toimisi hyvin, tuntuisi se lottovoitolta.

      Poista
  4. Toivottavasti lääke toimii. Toisaalta ehkä helpotus että mörkö sai nimen ja että se on toivottavasti myös hoidettavissa. Tsemppiä sinulle, lapselle ja perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi lääkkeen kanssa on mennnyt hyvin ja mörkö on pysynyt aisoissa. Vielä ei uskalla kuitenkaan hihkua riemusta. Kyllä diagnoosi oli helpotus, sillä epävarmuus rassasi. Kiitos tsempistä :)

      Poista
  5. Olipas pelottavaa. Onneksi syy selvisi. Toivottavasti teillä on nyt kaikki hyvin ja saisitte nauttia kesästä täysillä. Tsemppiä. ❤
    M.S

    VastaaPoista
  6. Olihan se kieltämättä pelottava kokemus. Jos sitä pitäisi kuvailla jotenkin, niin tuntui ja näytti kuin jokin tuntematon voima olisi kiskonut lasta toiseen maailmaan. Mutta parempi olla dramatisoimatta liikoja. Nyt tiedän, mistä on kyse ja minkälainen kohtaustyyppi oli kysessä. Jos tilanne toistuu, niin uskoisin, että osaan olla rauhallisempi ja toimia ilman paniikkia.
    Tästä kesästä tuli meille nyt erilainen, mutta eipä kesä ole parhaita puoliaan juuri näyttänyt.
    Sitäkin suuremmalla syyllä ollaan tartuttu pieniin hyviin hetkiin ja iloittu kaikesta siitä, mitä on "uskallettu" tehdä. Kiitos tsempeistä <3

    VastaaPoista