Näytetään tekstit, joissa on tunniste puuduttava. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puuduttava. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kesälomako alkoi?

Kesäloman ensimmäinen viikko on viikonloppua vaille paketissa. Ai minkä loman?

Olen siitä onnekas, että saatoin jäädä yhtä aikaa lapsen kanssa kesälomalle. Lapsella olisi toki ollut mahdollisuus jäädä koulun kesäkerhoon, jos oma tilanteeni olisi vaatinut töihin jäämistä. Vaikken olekaan täysin vapaa töistä, en halunnut silti lapseni jatkavan koulun kerhossa, sillä se olisi tarkoittanut aikaisia aamuherätyksiä ja normaaleja arjen rutiineja, sitä samaa rataa jota elokuussa taas jatketaan.

Nyt viikon jälkeen mietin, teinkö ihan viisaasti. Viikko on ollut uuvuttava. Vuorokausirytmi on ollut sellainen, että sisäinen kello on herättänyt ennen seitsemää. Ihan niin aikaisin meillä ei ole sentään sängystä noustu, vaan on vetkuteltu yli puoli kahdeksaan. Itse tykkään rauhallisista aamuista; kahvin juomisesta ja lehden lukemisesta. Lapsi kuitenkin vaatii tekemistä jo melko pian aamiaisen syötyään. Jos en ole jaksanut heti sitä järjestää, on huushollissa alkanut sellainen meno, että naapurin hermot ovat varmasti kiristyneet. Toissapäivänä oli viikon huonoin aamu: Päätäni särki enkä olisi jaksanut tehdä yhtään mitään. Lapsi käytti tilaisuutta hyväkseen ja riehui kuin mikäkin pirulainen. Menetin hermoni totaalisesti ja lopulta en jaksanut muuta kuin itkeä. Mietin tosissani, tätäkö elämäni on koko kesän ja seuraavat kesät....

Onneksi päivä parani siitä - ja pääni myös.

Hirveästi en jaksa kesälomaani hehkuttaa, kun ei tämä niin lomalta tunnu, jos rehellisiä ollaan. Muutama vuosi takaperin en vielä ymmärtänyt, kun joku lapsensa omaishoitaja totesi kesälomastaan noin. Olin silloin vielä noviisi omaishoitajana ja äitinäkin kai. Nyt olen kyllä sitä mieltä, ettei ole kovin leppoisaa lomaa laittaa kahdesti päivässä ruokaa, keksiä ohjelmaa ja hoitaa rästiin jääneitä kotitöitä. Varmasti tuttua monelle pienen lapsen vanhemmalle. Minun täytyy kuitenkin lisätä tuohon vielä lapsen terapiat, jotka rytmittävät päiviämme ja rajoittavat muita menoja. Onneksi kesäaikaan on mahdollista tehdä normaalista poikkeavia asioita lapsen terapioiden puitteissa, kuten mennä ratsastamaan tai käydä museossa. Raskainta lapsen kanssa olemisessa on olemisen intensiivisyys: koko ajan täytyy olla saatavilla komentamaan, viihdyttämään, auttamaan...

Jos vertaan itseäni normaalin alakoululaisen lapsen vanhempaan, niin on elämäni rajoitetumpaa. En voi vain lähettää lasta pihalle leikkimään ja jäädä itse vaikkapa lehteä lukemaan. Lapsi ei myöskään lähde kaverille leikkimään vaan luuhaa kotona kanssani. Napanuora on vielä niin lyhyt, että oli ihan ”hurja juttu” jättää lapsi nukkumaan sänkyynsä ja käydä itse pihalla autoa siirtämässä. Näin siis alkoi lomani ensimmäinen päivä: pyrähdin pihalle yöpaidassa autoa siirtämään. Jouduin tekemään näin, koska talossamme on käynnissä julkisivuremontti. Moisessa ei ole varmaan mitään ihmeellistä normaalin lapsen vanhemmalle, mutta itse jouduin miettimään, uskallanko jättää lapsen vähäksi aikaa yksin.

Jos kotona oleminen ja ruuan laittaminen kahdesti päivässä onkin arkista ja puuduttavaa, on reissuun lähteminen oma lukunsa. Sitä täytyy miettiä keskivertoa enemmän. Reissaamisesta en kuitenkaan kehtaa valittaa, sillä tiedän, että on perheitä, joille se on lähes mahdotonta esimerkiksi lapsen terveydentilan tai kehnon taloudellisen tilanteen vuoksi. Vaikka en pääsekään toteuttamaan kesäisiä matkailuhaaveitani, olen silti onnellinen kaikista pienistä reissuista, joita pääsemme tänäkin kesänä tekemään.

Vaikka suurin osa kesälomasta onkin arkista kotona olemista, on silti ihanaa että päivämme ovat melko vapaasti rytmitettyjä ja vastaan tulee hetkiä, jolloin on vain niin kiva olla lapsen kanssa yhdessä. Niihin täytyy osata tarttua.