Metsän vahvin puu

”Lapsi nukahti syliini
ja olen metsän
vahvin puu.”
- Timo Pusa -

Timo Pusan runo puhutteli minua jo kauan ennen lapsen saamista. Ajattelin, että sellaiseksi vanhemmaksi haluan tulla, vahvaksi puuksi - suojan ja turvan tarjoajaksi.

Runo muistui mieleeni eilen illalla, kun lapsi nukahti kainalooni kipeänä ja itkuisena. Siinä hetkessä minulla ei ollut mitään muuta tehtävää kuin tarjota suojeleva syli. Hetkeä aiemmin olin nieleskellyt omia kyyneleitäni, kun lapsi itki vuolaasti kurjaa oloaan. Surullisinta oli, kun hän ei pystynyt sanomaan, miltä tuntuu tai mihin sattuu. Siinä hetkessä minua itketti tulevaisuus: Miten käy, kun metsän vahvin puu kaatuu? Kuka silloin tarjoaa lapselle turvan?

Toivon, että oma pikku puuni kasvaisi niin vankaksi, että pysyy pystyssä ilman minuakin. Toivon, että hänen ympärillään on metsää, paljon vahvoja puita.

Jos olisin tiennyt, millaista vanhemmuus on, kun luin runon ensimmäistä kertaa, olisin ehkä lakannut haaveilemasta vanhemmuudesta. Mutta niin kliseistä kuin se onkin, niin siihen kasvaa. Joskus vain täytyy hyväksyä, ettei kykene tarjoamaan täysin tuulenpitävää suojaa pikku taimelleen.