La mala educación?

Toisin kuin otsikosta voisi päätellä, en aio kertoa Pedro Almodóvarin elokuvasta Huono kasvatus vaan keskityn kertomaan lapsen käytöksestä, joka usein tulkitaan huonon kasvatuksen tulokseksi. Sattuipa kesälomani aikana, että olin lapseni kanssa naapurikaupungissa hurvittelemassa. Koska lapsen mielestä kunnon hurvitteluun kuuluu hampurilaisella käynti, kävimme paikallisessa pikaruokapaikassa. Alkuun kaikki sujui ihan mallikkaasti, vaikka naapuripöydän pikkuvesseli hieman tuijottelikin meitä. Kun oma lapseni oli sitten saanut ateriasta kyllikseen energiaa, alkoi hillitön riehuminen.

Arvatkaa, yritinkö kieltää lasta. Tai kuinka monta kertaa yritin. Arvatkaa, kuinka monesta
naapuripöydästä tuijoteltiin meitä. Aterian loppu jäi syömättä, kun yritin luotsata meidät
pois paikalta vähin äänin. Ja lapselta jäi jäätelö saamatta, sillä täytyyhän huonosta käytöksestä seurata jokin rangaistus - eikö?

Aina lapsen huono käytös ei ole kuitenkaan niin selkeä asia, kuin se saattaa ulkopuolisesta näyttää. Taustalla ei aina olekaan huonoa kasvatusta, sääntöjen puutetta ja vanhemman lepsuilua. Jos lapsi ei pysy nätisti aloillaan vaan sinkoilee sinne tänne, kiljuu tai heittelee tavaroita, voi taustalla ollakin tarkkaavaisuuden häiriö, ylivilkkaus, erilaisia neurologisia poikkeavuuksia tai lapsen kyvyttömyys säädellä omaa toimintaansa. Tilanteessa ei tuolloin välttämättä auta, vaikka miten kieltäisi, uhkaisi ja kiristäisi. Ja kuitenkin on kiellettävä - jotta näyttäisi muiden silmissä vanhemmalta, joka yrittää kasvattaa lastaan.

Mutta mistäs sitä ulkopuolinen tietäisi syitä lapsen käytökseen, ellei erityisyys paista lapsen olemuksesta jo muutenkin. Tietämättömyyden vuoksi ihminen jää tuijottamaan. Joskus sitä toivoisi kuitenkin, että tuijottamisen sijaan joku tulisi avuksi: kääntäisi lapsen huomion johonkin muuhun kuin tolkuttomaan riehumiseen ja sen kieltämiseen. Joskus voisi auttaa, että joku tulisi kysymään, voiko hän olla avuksi.