Hirven kohtaaminen nosti kuitenkin pintaan pelon: Mitä jos jotain olisikin sattunut ja olisin ajanut autoa itse? Täytyy myöntää, etten ole rohkea kuski. Huonolla kelillä en mielellään lähde ajamaan vaan menen mieluummin toisen kyydillä. Voihan siinäkin sattua, saattaisi joku sanoa. Mutta ainakaan en voisi syyttää itseäni.
Tänään jätin autoni kotiin, koska sen turvatyynyjärjestelmässä on jokin vika. Ajattelin, etten uskalla lähteä, jos jotain sattuu ja turvalaitteet eivät toimikaan. Pelkään ajamista - en kuitenkaan ajamista itsessään vaan sitä, että menetän auton hallinnan huonon kelin tai jonkin yllättävän tekijän vuoksi.
Siinä yksi pelko, mutta ei se siihen jää. Pelkään käärmeitä ja ampiaisia, hallitsemattomia luonnonvoimia, terroristi-iskua, hissiin jäämistä sähkökatkon vuoksi, viiltävää kipua hammaslääkärin tuolissa, vakavaa sairastumista. Melko yleisiä pelkoja kaikki - en ole siis ainoa, joka tuntee noin. Monet peloistani ovat järkevästi selitettävissä, ja taustalla on jokin huono kokemus tai läheltä piti -tilanne.
Monen pelon perimmäinen syy on kuitenkin kuolemanpelko. Vaan miksi pelätä kuolemaa? Olenko minä jotenkin niin arvokas, etten saisi joutua kuolemanvaaraan tai sairastua kuolemaan johtavaan sairauteen? Tiedän, etten ole yhtään sen arvokkaampi kuin muutkaan. Sitä kyllä mielellään tahtoisi ajatella, että on jotenkin korvaamaton ja tärkeä. Mutta pyörii se maailma vaikka minä lakkaisinkin olemasta.
Tämä voi tuntua monesta kenties todella itsekeskeiseltä pohdinnalta, mutta jos pohdinnassa ottaa huomioon sen tosiasian, että lapseni on erityislapsi, joka on vielä aivan riippuvainen vanhempiensa huolenpidosta, ei pohdinta olekaan niin itsekeskeistä. On luonnollista, että jokaisen pienen ja avuttoman tahi muuten vaan avuttoman lapsen vanhempi on huolissaan lapsensa pärjäämisestä, jos itselle sattuisi jotain vakavaa. Kuka silloin pitää huolen lapsesta? Onhan lapsella toki kaksi vanhempaa, mutta miten toinen vanhempi jaksaisi vai murtuisiko hän surun ja yksinäisen vastuun alle?
Kaikkea ei voi tietää ennalta ja kaikkeen ei voi varautua. Kuolema tulee silloin, kun on sen aika. Pelkojen kanssa voi kuitenkin oppia elämään ja joihinkin asioihin voi valmistautua. Kesän jäljiltä tiedän, miten toimia jos lapsi jälleen kerran saa jonkin kohtauksen. Ja nyt olen kerrannut mielessäni, mitä tulisi tehdä, jos kohtaa hirven maantiellä: Tähtää takapuoleen, jos törmäys uhkaa. Jos osuma ei ole lähellä, hiljennä ja pysähdy tarvittaessa ja varoita muita hätävilkuin ja valoja väläyttelemällä. Äläkä aja liian lujaa, jotta ehdit reagoida.
