Luottotyypit

Kuluvana syksynä olen joutunut useamman kerran turvautumaan tietyn autokorjaamon apuun. Olen jo siinä määrin kanta-asiakas, ettei minun tarvitse soittaessani enää selittää, että olen sen ja sen auton omistaja. Takana on useamman vuoden säännöllisesti toistuvat huollot ja satunnaiset yhteydenotot esimerkiksi polttimon vaihdon vuoksi tai oudon sivuäänen syyn selvittämiseksi. Tänä syksynä korjaamo on toiminnallaan osoittanut, että se on varsinainen luottopaikka, jonka puoleen voi hädän hetkellä kääntyä. Vaikka en olekaan saanut auto-ongelmiani siellä lopullisesti ratkaistuksi, minua on yritetty auttaa niin hyvin kuin mahdollista. Koska olen nainen ja aivan totaalisen osaamaton autojen kanssa enkä saa omalta mieheltäni apua ongelmiin - koska hänkin osaa vain ajaa - arvostan luottokorjaamoani toden teolla.

Auton huoltaminen ei ole ainoa asia elämässäni, johon tarvitsen luottotyyppiä. Minulla on luottokampaaja, -hieroja ja -lääkäri. Vaikka en olekaan ulkonäköni suhteen hirmuisen tarkka, tykkään silti käydä kerta toisensa perään samalla kampaajalla. Tiedän, että hän osaa leikata hiukseni juuri oikealla tavalla, kun sanon hänelle, että "tää pitäis siistiä". Luottokampaaja osaa myös valita oikean sävyn, kun kaipaan kaksi kertaa vuodessa jotain piristystä tasapaksun harmaanruskeaan kuontalooni. Kampaaja loihtii minulle raidat, jotta voin ainakin hetken aikaa tuntea olevani uusi ihminen.

Luottohieroja puolestaan tuntee "sairauskertomukseni" eli niskajumini: niiden syyn ja synnyn. Hän osaa ennakoida, että otan yhteyttä keväisin, kun taakat ovat painaneet hartiani lukkoon enkä osaa enää muuta tehdä kuin haaveilla kesälomasta. Luottolääkärini puolestaan ei ole naistentautien lääkäri vaan silmälääkäri. Hän tietää, että perheeseemme on kuulunut kissa, koska se näkyi silmistäni. Hän tietää myös, että ikänäkö alkaa vaivata minua mutta pärjään vielä vanhoilla silmälaseilla. Hän muistaa muistuttaa, että näkökenttä on hyvä käydä tutkituttamassa säännöllisesti, koska silmissäni on rakennepoikkeavuus, jolla on omanlaisensa vaikutus. Toinen luottolääkärini on lastenlääkäri, jonka valitsen aina jos vain on mahdollista. Hän tuntee lapseni eikä hänelle tarvitse selitellä mitään. Arvostan luottolääkäreitäni, sillä minulla on myös kokemusta siitä,  kun lääkäri on joka kerta eri kuin edellisellä käynnillä. Siinä sitten aloitat samojen juttujen kertomisen aina uudestaan ja uudestaan. Ja aina lääkäri on yhtä vähän "kartalla", kun hän on perehtynyt potilastietoihin vasta hieman ennen vastaanottoa.

Ammattilaiset ovat tärkeitä. Vaan vielä tärkeämpiä elämässä ovat ystävät, luottoystävät, joiden puoleen voi kääntyä kaikissa asioissa ja joiden tietää auttavan parhaan kykynsä mukaan, jos jotain sattuisi. Vaikka minusta tuntuu, että melkein jokainen ystävä on luottoystävä - tää on varmaankin sitä naisten keskinäistä solidaarisuuden tunnetta - on osa ystävistä läheisempiä ja tiiviimmin mukana arjessa.  Nyt syysloman aikana minulla oli onni saada tavata jälleen kahta luottoystävää.

Ystäväpiirin lisäksi luottotyyppejä on myös työkavereissa. Olen ollut jo pitkään samassa työpaikassa ja osana yhteisöä. Jos alkuun tunsinkin itseni ulkopuoliseksi ja kaipasin vanhaan työpaikkaani, nyt olen juurtunut yhteisööni ja se on minun laumaani. Ja aivan samoin kuin ystäviin, myös työkavereihin vallitsee luottamus: jos jotain sattuisi, tiedän, että he olisivat tukenani. He eivät ole kuitenkaan turvaverkko vain kriisitilanteita varten vaan auttavat jaksamaan arkea, sillä he jakavat sen kanssani.

Olen kiitollinen kaikista luottotyypeistäni. Toivon, että voisin itsekin olla muille luottotyyppi.

Puhevammaisten viikko 3. - 9.10.2016

Miten sanoisit jos et voisi puhua, että johonkin sattuu ja täytyy saada lääkettä? Tai että koira oli pelottava, koska se oli niin iso? Tai että viikonloppuna oli parasta, kun sai tavata ukkia ja mummia?

Puhevammaisella ihmisellä ei ole kykyä kertoa noista asioista puhumalla. Puhevammaiseksi määritellään sellainen henkilö, joka kuulee mutta ei pysty puhumaan tai puhuu hyvin epäselvästi. Lisäksi puhevammaisella voi olla puheen ymmärtämisen vaikeutta. Puhumattomuus tai puutteellinen puhe voi olla pysyvää esimerkiksi kehitysvammaisuudesta johtuvaa tai tilapäistä, jos lapsen kielellinen kehitys jostain syystä viivästyy. Puhevammaisia on Suomessa noin 65 000, joista noin puolet tarvitsee puhetta korvaavia apuvälineitä. (Papunet, Tietoa puhevammaisuudesta)

Kun perheessä on puhevammainen, täytyy koko perheen opetella kommunikoimaan uudella tavalla. Se on vähän niin kuin opettelisi uuden kielen. Tilannetta voisi verrata siihen, että perheeseen tulee ulkomainen vaihto-oppilas jostain kaukaisesta maasta ja vieraalta kielialueelta. Yhteistä kieltä ei ole, kun vaihto-oppilas ei ole englannin kielen taitoinen. Kummankin osapuolen täytyy opetella toisensa kieltä. Välillä kommunikoidaan piirtämällä ja esineiden avulla, kun sanat eivät riitä. Jossain vaiheessa yhteisymmärrys sitten löytyy.

Paitsi ettei se ihan noin mene puhevammaisen lapsen kanssa. On totta, että perhe joutuu opettelemaan uuden tavan kommunikoida. Puhevammainen lapsi saa kommunikaationsa tueksi puheterapiaa, ja hänelle opetetaan AAC-menetelmiä (Augmentative and Alternative Communication, puhetta tukeva ja korvaava kommunikointi): tukiviittomia ja/tai kuvien käyttöä. Jotta viittomien tai kuvien käytöstä tulisi sujuva osa arkea, täytyy kaikkien lapsen lähi-ihmisten ottaa ne omakseen ja opetella niiden käyttöä lapsen rinnalla. Siinähän ei ole mitään järkeä, jos lapsi puheterapiassa ja päiväkodissa opettelee viittomaan esimerkiksi "Haluan lisää maitoa", mutta yksikään perheenjäsen ei  osaa tulkita lapsen käsien liikkeitä.

Jos lapsi on sen verran noheva, että ymmärtää sujuvasti puhetta, hän saattaa jäädä helposti kommunikaatioasioissa puolitiehen: hän ymmärtää kyllä vaikkapa annetut ohjeet muttei saa kerrottua omaa tahtoaan, koska ei osaa käyttää kuvia asian kertomiseen. Koska hänen kanssaan ei ole harjoiteltu, koska kuvat eivät ole vakiintuneet perheen kommunikaatiotavaksi tai koska vain äiti käyttää kuvia lapsen kanssa silloin, kun jaksaa/ehtii/muistaa. Tällaisessa tilanteessa lapsen tahto on usein vanhemman oman mielen mukainen tulkinta.

Asia ei ole yhdentekevä, jos palataan YK:n vammaissopimukseen, josta jo aiemmin kirjoittelin. Sopimuksessa painotettiin vammaisten oikeutta tulla kuulluksi ja vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Kommunikaatiossa ei ole kyse siis vain puheenvuoron saamisesta vaan ihmisoikeuden toteutumisesta.

Lapsi kertoo reissuvihossaan, mitä on viikonlopun aikana tehnyt.